Toimintasuunnitelma 2024
TOIMINTASUUNNITELMA
1.1.2024-31.12.2024
SUPERIN KARKKILAN AO 811 RY
Johdanto
Uusi hallitus aloittaa toimintansa.
Samoin myös luottamusmiesvaalit on käyty julkisella puolella. Tarvittaessa pidetään täydennys vaaleja, jos halukkaita luottamusmiehiä ilmaantuu.
Tiedon kulku ja vaikuttaminen tulevat olemaan haasteellista.
Hallitus- ja kokoustoiminta
Ammattiosastossa on puheenjohtajan lisäksi viisi varsinaista jäsentä ja heidän viisi henkilökohtaista varajäsentä.
Hallitus valitaan syyskokouksessa kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Samalla valitaan puheenjohtaja. Järjestäytymiskokouksessa valitaan varapuheenjohtaja, sihteeri, jäsenrekisterinhoitaja, taloudenhoitaja, nettisivujenpäivittäjä ja kolme henkinen yhteisöllisen toiminnan suunnittelijat.
Hallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa, lukuun ottamatta kesä ja joulutaukoa.
Sen lisäksi pidetään sääntömääräiset kevät ja syys kokoukset. Näissä valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä kolme ääntenlaskijaa.
Vuosikokous valitsee myös toiminnantarkastajat (2kpl).
Toimintaa ohjaavat talousarvio ja toimintasuunnitelma.
Kaikkien kymmenen jäsenen toivotaan toimivan aktiivisesti ammattiosastossa.
Loppuvuodesta hallitus palkitsee itsensä hyvällä ruualla.
Ammatillinen ja sopimusedunvalvonta
Hallituksen tulee huolehtia jäsenistön taloudellisesta ja ammatillisesta edunvalvonnasta.
Länsi- Uudenmaan hyvinvointi alueella on 2 päätoimista pääluottamusmiestä (sote -sopimus / hyvetes). 12 pv on neuvoteltu luottamusmiesaikaa. Sekä 5 luottamusmiestä.
Kerran kuukaudessa alueen ammattiosastot ja luottamusmiehet tapaavat.
Aluen on niin laaja, niin tiedonkulku ja vaikuttaminen on haasteellista.
Karkkilan kaupungille ei saatu luottamusmiestä (kvtes).
Mehiläinen Valssi (sostes) Sote ry:n luottamusmies.
Vaikea taloudellinen tilanne tuo haasteita toiminta kauteen.
Pidämme jäsenillan ajankohtaisesta aiheesta.
Yhteistyösuhteet
Teemme tiivistä yhteistyötä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ammattiosastojen kanssa.
Osallistutaan liittohallituksen jäsenten pitämiin aktiivien tapaamisiin ja jäseniltoihin.
Jäsenhankinta
Jäsjestäytymisaste pidettävä korkeana. Tämä koskee kaikkia työntekijöitä. Tällöin yleissitovuus säilyy. Sekä kun liitolla on paljon jäseniä neuvottelupöydässä on vahvempi asema.
Joten kysytään työkavereilta kuuluko jo superiin/liittoon?
Opiskelijat ja nuoret
Paikkakunnalla on alkanut oppisopimus koulutus. Pyrimme järjestetään oppilaitos tapaamisen.
Viestintä
Ammattiosaston ilmoituslehtenä toimii paikallislehti Karkkilalainen.
Sääntömääräiset kokousilmoitukset toimitetaan työpaikkojen ilmoitustauluille ja ammattiosaston verkkosivuille. Sekä kaksi viikkoa ennen kokousta ilmoitus julkaistaan paikallislehdessä.
Pääsääntöisesti tiedotamme toiminnastamme sähköpostitse ja verkkosivuillamme.
Koulutustoiminta
Hallituksen uudet toimihenkilöt osallistuvat Aktiivinen ammattiosasto 1 kurssille, jonka jälkeen toimijat hakeutuvat tehtäviensä mukaisille kursseille.
Puheenjohtaja osallistuu puheenjohtajien neuvottelupäiville.
Muistamiset
Ammattiosasto muistaa kortilla 50 vuotta täyttäneitä ja siitä ylöspäin tasakymmenillä.
Tervetuloa ammattiosastoon sähköinen kortti otetaan käyttöön. Lähetetään uusille jäsenille kerran kuukaudessa.
Yhteisöllinen toiminta (virkistystoiminta)
Kesällä lämpiää Kovelon sauna, viisi kertaa. Yhdellä kertaa järjestetään hemmottelupäivä.
Uunisaunaan menemme keväällä.
Ystävänpäivä viikolla pientä summaa vastaan voi käydä kahvilla.
Tarjoamme jäsenille kesäteatteri ja Beach party lippuja, omavastuu osuutta vastaan.
Järjestetään laivareissu tai teatteri matka.
Taloudellinen toiminta
Ammattiosasto ei peri jäsenmaksuja.
Toiminta rahoitetaan liitolta saatavilla jäsenmaksu palautuksilla.
Ammattiosaston pankkina toimii Länsi-Uudenmaan säästöpankki.
Karkkilan oa 811
Hallitus
Mervi Pitkä
Puheenjohtaja